ME KIRJOITAMME


Avioseksin toista painosta.

ESIPUHETTA




Me olemme keski-ikäinen, tavallinen pariskunta. Nyt jo useampi vuosi takana avioelämää, uusioperhearkea ja ruuhkavuosia. Aikuisena solmittu molemmille toinen avioliitto ja uusioperhekuvio tuovat omat haasteensa kaikkeen.  Takana ja edessä päin on kuitenkin hyvin aktiivista ja kokeilevaa seksielämää. Tulevat julkaisut käsittelevät juurikin edellä mainittuja asioita seksin kautta. Näissä kaikissa ollaan onnistuttu loistavasti, jos suomalaiseen vaatimattomuuteen peilaten näin voidaan sanoa ääneen. Sanomme kuitenkin.


Tarkoitus ei ole nostaa meitä jalustalle, vaan tarkoitus on jakaa meidän tarina. Se että monivaiheisen ja välillä kivikkoisenkin matkan jälkeen voimme yhdessä sanoa että "me onnistuttiin" on meille suuri asia. Se suuri asia juurikin halutaan jakaa kaikille näissä teksteissä.


Me kirjoitamme tätä yhdessä ja erikseen. Me kirjoitamme tätä vain omien kokemusten pohjalta, emme faktoina. Me kirjoitamme tätä antaaksemme ehkä eri kulman lähestyä asioita, emme antaaksemme ohjeita. Me kirjoitamme tätä herättääksemme ajatuksia lukijassa, emme kertoaksemme kuinka tulee elää.

Ennen kaikkea, me kirjoitamme meidän kasvutarinan seksin ja seksuaalisuuden saralta.


Välillä julkaisemme myös tarinoita, jotka ovat fantasiaa. Ne ovat meidän kirjoittamia eroottisia tarinoita, joita olemme vuosien varrella toisillemme kirjoittaneet. Niillä rikomme rajoja, joita ei vielä tosielämässä ole rikottu mutta usein tarinoilla on jää murrettu ja asioista on keskusteltu ja niitä on yhdessä pohdittu. Näin on löydetty keino tutkiskella omia haluja ja toiveita seksin saralla. 


Toivomme että tulevat julkaisut herättävät lukijoissa kysymyksiä ja ajatuksia. Toivomme paljon avointa palautetta ja kysymyksiä.


Ensimmäinen aihe on jo valittu ja miltei kirjoitettukin. Kyseessä on varmasti kaikkia kiinnostava osa-alue, monissa parisuhteissa ikuisuuskysymys. Seksin määrä (ja laatu). Jatkoa ajatellen toiveita aiheiden suhteen saa esittää ja se on myös hyvin toivottavaa.

unsplash